Pakko päivittää taas blogia, koska yhden vuorokauden aikana ehtii tapahtua niin paljon. Toivottavasti tämän illan kokemukset eivät traumauttaneet kovin monelta koko loppuelämää.

Eilinen ilta meni seurueemme viiden jäsenen istuskellessa hotellin ravintolassa, parin etunimeltään samannimisen nukkuessa matkan aikana kertyneitä univelkojaan pois. Tarjoilu pelasi, hotellihuoneen jääkaapista haettiin virvokkeita tarpeen mukaan. Ravintolassa ei ollut muita asiakkaita ja henkilökuntakin oli vain helpottunut kun hoidimme tarjoilumme itse. Tämän ravintola-illan jälkeen siirryimme ”jatkoille” huoneisiimme.  Naapurihuoneen Ribon ja Harryn jatkoista en tiedä, mutta meidän huoneessamme Kauko, Mats ja mie pidimme pienimuotoisen esimiespalaverin, tietenkin työasioista puhumista kaikin tavoin vältellen. Ehdottelin joskus kolmen jälkeen jo kellokortin ulosleimausta, mutta veljet halusivat kuitata vielä muutaman ylityötimman.

Tänä aamuna heräsimme aamupalalle virkeinä ja totesimme auringon paistavan lähes pilvettömältä taivaalta. Yes!!! Indonesialainen aamiainen, sitten pari kuppia Juhla Mokkaa ja konjakkia (lääkkeeksi), ja sitten altaalle rasvailemaan itseämme. Kylläpä suomalainen mieskeho osaa olla kaunis oikein kiiltäväksi rasvattuna. Ihan vähän vaan ihaillen paikalliset katsoivat meitä miun ja Matsin hieroessa toisiimme aurinkorasvaa. Matsilla on hiukka erilainen käsitys kuin minulla miesruumiin strategisista alueista, siis aavistuksen vapaamielisempi. Johtunee niistä Ruotsin vuosista.

Kyllä se tarttui. Siis aurinko. Muutaman tunnin jälkeen alkoi ukko kuin ukko punoittaa. Ja pelkästään auringonotosta. Paremmin täällä ruskettuu kuin marraskuisessa Suomessa. Iltapäivällä tuli sitten kunnon ukkoskuuro. Sadepisarat olivat löylykauhallisen kokoisia,.... tai no ehkä vähän pienempiä. Yritetään pysyä totuudessa. Eihän me koskaan liioitella saati sitten väritetä muuten juttujamme. Todellisuudessa sensuroimme näitä kokemuksiamme, ettei kukaan vaan tuntisi kateutta. Sade ajoi meidät päiväunille, jotka jossain määrin tulivatkin tarpeeseen.

Iltaruokailun jälkeen alkoi sitten tapahtua. Harry löysi karaokebaarin. Mats vanhana Kara-Åken ystävänä oli heti kybällä mukana.  Me muut odotimme kauhunsekaisin tuntein mitä tuleman piti, eikä pelkomme olleet aivan turhia. Harryn ja Matsin duo aloitti settinsä U2:n Onella, siinä oli kuulemma vähän vaikeat sanat. Miun mielestä myös melodia oli pikkuisen vaikea tälle duolle. Cyndi Lauperin Time After Time sai jo osan yleisöstä syttymään, miulta paloi peukalo kun heiluttelin sytkäriä veljien laulun tahdissa. Se kosketti tosi syvältä. Harry ja Mats olivat aivan liekeissä, siis henkisesti. Minä fyysisesti. Se ei vielä riittänyt; Scorppareiden Holidaysta tuli Gregoriaaninen kirkkolaulusovitus. Se sai jo paikalla olleet indonesialaistytöt riisumaan huivinsa. (Indonesiassa ollaan pääosin muslimeja, joista osa pukeutuu uskontonsa mukaisesti. Osa tuntuu olevan vähän vapaamielisempää porukkaa tuon pukeutumisen suhteen). Mie jo hetken meinasin heittää nimikkobiisini Bon Jovin It’s My Lifen. Siihen kun olisin perään tulkinnut encorena Frankie-boytakin pehmeämmin My Wayn, olisi saattanut muslimitytöiltä lähteä muutkin vaatteet, joten maltoin mieleni. Ei edes Matsin kannustushuuto (lienee tämäkin perua Ruotsin vuosilta): ”Nyt jätkät mikit suuhun!” saanut minua mikin varteen. Bintanin kovin duo kajautti vielä Scorppareiden Wind Of Changen. Kaukolla on kuulemma siitä biisistä kotona vähän toisenlainen versio, velipoika ei osannut äkkiseltään arvioida kumpi versio on parempi. Kyllä tämäkin versio sai Kaukon stagelle vähän jammailemaan. Abban Winners Takes It All tyhjensi sitten salin lopullisesti, jopa karaokeisäntä kertoi lähtevänsä etsimään muita hommia.

Nyt sitten tultiin tähän ”eiliseen” hyväksi todettuun raflaan.  Musiikit tulee nyt allekirjoittaneen läppäriltä, mutta korvissa vielä soi poikain tulkinnat. Toivottavasti uni tulee vielä jossain vaiheessa silmään eikä painajaiset näistä esityksistä jatku kovin montaa viikkoa.